Hengityksen raikastamiseen

Raikas hengitys on suusi bakteerikuormasta ja ikenesi hyvinvoinnista kiinni! Eli mitä puhtaampi suusi on, sitä raikkaampi on myös hengityksesi. Tämän vuoksi on tärkeää, että hengitystäsi raikastavaa tuotetta valitessa et tyydy vain oireitasi peittävään pakkaukseen, vaan valitset tuotteen, jossa on jotain bakteerien määrää vähentävää tai ikeniesi terveyttä tukevaa.

Liike on lääke pahanhajuiseen hengitykseenkin

Kaikkein helpoin tapa raikastaa hengitystä on pienentää bakteerikuormaa mekaanisesti; tämä tarkoittaa suussasi tehtyä liikettä. Siksi esimerkiksi kielenpuhdistajat ovat helppo keino raikastaa hengitystäsi, sillä niillä kaavit kielesi päälle kerääntyneen bakteerikerroksen pois.

Kieli olisi hyvä putsailla vähintään muutaman kerran viikossa, mutta eipä siitäkään ole haittaa, jos hellit kielikultaasi kerran päivässä. Useimmille kielen puhdistaminen on helpompaa iltaisin, jolloin yökkäysrefleksi ei ole yhtä herkkä kuin aamulla. Halutessasi voit venyttää kieltäsi lempeästi ulos suustasi pitämällä siitä talouspaperilla kiinni ja vetämällä sitä. Aloita kaapiminen aivan kielen kärjen läheltä ja siirry sitten hiljalleen kohti taaempia osia. Muista huuhtaista kielenpuhdistaja jokaisen kaapaisun jälkeen juoksevalla vedellä!

Joskus liikkeen tehostaminen aineella lisää hengityksen raikkautta. Tällaisia aineita ovat esimerkiksi hammastahnat, jotka auttavat saamaan paljon likaa ja bakteereja keräävän ienrajasi puhtaaksi. Hammastahna voi tukea ienterveyttäsi jollain muullakin tavalla, ja se raikastaa hengitystäsi, sillä bakteerien tulehduttama ien saa aikaan pahaa hajua.

Koska ientulehdus haisee, on hammasvälit kannattavaa puhdistaa päivittäin – mikään hammasharja maailman ihmeellisimmälläkään hammastahnalla varustettuna ei sitä tee! Kaikista eniten bakteereja vie mukanaan hammasväliharja, joten se on raikkaan hengityksen haluavalle oivallinen apuväline.

Pelkkä suuveden purskuttelu ei riitä

Vaikka suuvesi suussasi liikkuukin sitä purskutellessasi, se ei ole mekaanista – eli välineellä tehtyä – liikettä. Siksi ei ole se ja sama, millaisen suuveden valitset. Esimerkiksi SB12-suuvedet sisältävät sinkkiasetaattia ja klooriheksidiiniä, jotka vähentävät pahanhajuista hengitystä aiheuttavia pieneliöitä ja rikkikaasuja suustasi. IsoDentin ja Listerinen suuvedet puolestaan pitävät sisällään luonnon ainesosia, eteerisiä öljyjä ja muita ainesosia, jotka vähentävät bakteerien aktiivisuutta suussasi.

Useimmissa suuvesissä on myös ksylitolia tai fluoria, jotka vahvistavat hammaskiillettäsi ja vähentävät näin karieksen aiheuttaman reikiintymisen uhkaa. Tämäkin auttaa pitämään hengityksesi raikkaana, sillä myös hampaassa oleva reikä voi saada aikaan ikävää katkua hengitykseesi, jos reikä alkaa "mädäntyä".

Mistä pahanhajuinen hengitys johtuu?

Kaipaatko tarkempia vinkkejä hengityksesi raikastamiseen ja sen syyn selvittämiseen? Katso silloin aihetta käsittelevä artikkelimme täältä!

Back to Top

Suosituimmat haut

hammaskorutepegumcuraproxhammastikkuhammaslankahammastahnasovaopalescencepurentakisko